Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Olen Warmahill's Idyll with Red, pentueen lila -tyttö, kutsumanimeltäni Ida.

Asun Espoossa Mankkaalla. Olen kotiutunut uuteen kotiini oikein hyvin. Olen reipas ja hyväntuulinen tyttö, vilkas ja seurallinen. Perheen mielestä vähän turhan nopea välillä; ehdin joka paikkaan kuten kunnon pennun kuuluukin. Kaikki kiinnostaa: uudet paikat ja ihmiset ja lajikaverit. Uusia asioita harjoitellaan ja olen innokas oppimaan. Tosin kun pääsen varastoon "järjestelemään" paikkoja, kuuloni huononee yllättäen. Kasvan kovaa vauhtia ja painoin 12 -viikkoisena 10,3 kiloa. Ymmärrän myös päivänokosten tärkeyden.

Emännän ja isännän mielestä olen suloisin ja hurmaavin koira maailmassa; saan paljon rakkautta ja huomiota. Minulla on myös Mummi, jonka olen hurmannut täysin. Mummi käy hoitamassa minua, kun perhe on töissä. Rakastan ulkona juoksemista ja ainoa asia mikä harmittaa, ovat kovat pakkaset.


Tammikuun kovien pakkasten takia minulle tehtiin ensihätään pakkasasu isännän villapaidan hihasta.

Ulkoilut aloitin 8 -viikkoisena omalla pihalla, jonne isäntä oli tehnyt hankien keskelle hienot juoksuväylät. Myös Mankkaan metsäpoluilla juoksentelu on mukavaa, kun ei ole autoja. Pimeällä arastelen vielä kohti tulevia autonvaloja. Toivottavasti pääsen tulevaisuudessa isännän kanssa metsästyshommiin.


Pieni lintukoira


Saalis isännälle

©2017 Kennel Warmahill's - suntuubi.com